lauantai 13. kesäkuuta 2020

Kasvimaa perustetaan aurinkoiselle paikalle, samalla on syytä ottaa yhteyttä puutarhanjyrsintäpalveluumme


Kasvimaa perustetaan aurinkoiselle paikalle, samalla on syytä ottaa yhteyttä puutarhanjyrsintäpalveluumme niin kankeamme tarvittaessa isommat kivet pois ja hoidamme kasvimaaksi suunnitellun alueen maankäännöt ja voimme olla askeleen lähempänä himoitsemaanne omaa kasvimaata?




Mikäli aluetta varjostavaa puustoa ja pensaikkoa pitää raivata, senkin poisto hoituu kauttamme raivaussahalla, moottorisahalla tykötarpeineen: 

------------------------


E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com
Puhelin whatsup: 044-3380291 jollen ole sähköpostiin vastannut saman päivän aikana 

Uuden kasvimaan paikaksi valitaan pihalta aurinkoinen ja lämmin kohta, jossa ei seiso vesi. Aurinko parantaa kasvisten makua ja kohottaa niiden vitamiinipitoisuutta. Kasvimaa on hyvä sijoittaa myös tuulilta suojattuun kohtaan, koska kylmät tuulet jäähdyttävät maan ja toisaalta kesän lämmin tuuli nopeuttaa maan kuivumista. 

Pihasta mitataan sopivan kokoinen ala, josta poistetaan kivet, nurmikko ja rikkakasvit. Jos kasvimaa tulee nurmikon keskelle, alue rajataan nurmikon leviämisen estämiseksi reunanauhalla, kiveyksellä tai laudoilla. Maa muokataan noin 20 cm syvyydeltä helpoiten se käy tilaamalla puutarhanjyrsintäpalveluamme 



Ennen maanparannustoimenpiteitä mitataan maan happamuus eli pH apteekista tai puutarhamyymälöistä saatavilla pH-liuskoilla. Uuden kasvimaan tarkan ravinnetilan selvittämiseksi voidaan ottaa viljavuusnäyte, joka määritellään laboratoriossa. Viljavuustulosten mukana on mahdollista saada myös lannoitusohje. Viljava maa ei ole itsestään selvyys vaan vuosia kestäneen kärsivällisen hoidon ja luonnonmukaisen maanparannuksen tulos. Luonnonmukaisten lannoitteiden ohella maan kasvukuntoa voidaan parantaa huolellisella ojituksella, kalkituksella sekä erilaisilla maanparannusaineilla.
---------------------------------
https://pihatyot.blogspot.com Pihatyöt Tampere Pirkanmaa talousalue tarpeissanne pystymme auttamaan, kun otatte yhteyttä?

To: Talonmiespalvelu@gmail.com ensisijassa, puhelimessa voi kuulla väärin, ei ole aina lehtiö ja kynä matkassa kun hommia tekee, enkä käytä edes "sihteeripalveluja" ;).


Toki voi tarkennuksia pikaisesti yrittää puhelin whatsup: 044-3380291


Tutustu tarjontaamme maanmuokkauksienne ja hyötypuutarhanne perustamisaikomuksissa?

Kasvimaan hoito on helppoa, kun perusasiat ovat kunnossa. Muokkaa ja paranna maa kylvökuntoon. Kylvä siemenet oikeaan aikaan ja muista kastella sekä harventaa taimet ajoissa.

Maanmuokkaus laakista helpointa ilman isompia kiroiluja ja ärräpäitä Viking 585 puutarhajyrsimellä apulaitteineen mm vakoaura

Muokkaa (käännä, haraa, pöyhi) kasvualusta ennen kylvöjä ja taimien istuttamista. Helpoiten se käy puutarhajyrsimellä. Oheiseen tapaan saavumme kuomullisella peräkärryllä mistä puramme puutarhajyrsimen asiakkaan luona käytettäväksi käteismaksua vastaan. Minä maankäätäjänä hinta 50€ alkava tunti + 100€ konevuokra per vrk 5-6 t hommasta + siirtymäkulu tilausosoitteen mukaisesti.

Työvälineeksi sopii pikkaraisella alalla kuokka,  lapiolla kääntäminen on tehotonta verrattuna siihen miten maa kääntyy puutarhajyrsimen möyrytessä. Viimeistään isommilla laajemmilla alueilla / kasvimailla puutarhajyrsin voi olla enemmän kuin tarpeen. Tasoita maan pinta lopuksi rautaharavalla.

Syksyn lehdet ja muut kasvijätteet saavat sekoittua mullan joukkoon.
Rikkaruohot ja rikkaruohojen juuret kannattaa poistaa huolellisesti.

Jos maa on kovin savista, siihen kannattaa lisätä eloperäistä ainesta, kuten turvetta ja puutarhakompostia. Katso tarkemmat ohjeet savimaan parannukseen.

Kylvöissä maltti on valttia

Märkä ja kylmä maa voi mädättää siemenet. Maltti on valttia etenkin punajuuren, maissin, papujen, kurpitsojen ja kurkun kylvössä. Kylvä ne vasta yli +10-asteiseen maahan.
Kylvösyvyys vaihtelee siemenen koon mukaan. Kylvä pienet siemenet noin sentin vakoon, isot 2–5 sentin syvyiseen vakoon.

Kylvä siemeniä harkiten. Mitä tiheämpään kylvät, sitä enemmän joudut harventamaan ja samalla valtaosa siemenistä menee hukkaan. Kylvä pikkuiset siemenet hiekan seassa.
Jos maanpinta kuorettuu herkästi, peitä siemenet säkkimullalla. Etenkin pienet siemenet hyötyvät hiekkaisesta, hienojakoisesta peitemaasta. Myös vermikuliitti vähentää maan kuorettumista ja levän kasvua.


Taimettumiseen kuluva aika vaihtelee lajin ja olosuhteiden mukaan. Palsternakalla ja porkkanalla taimettumiseen kuluu helposti 2–3 viikkoa.
----

Piha- ja puutarhatöitä tehdään laidasta laitaan, pihapuiden, pensasiden ruohikoiden leikkauksista kattorännien siivouksista alkaen maanmuokkauksiin puutarhajyrsin Viking 585:llä missä vakoaura ja rautapyörät lisävarustuksena


https://puutarhajyrsintaa-viking585-pirkanmaa.blogspot.com/

-------
Pihapuiden kaadot palastelut sujuvat myös kauttamme tehokkaasti nopsaan ja turvallisesti:

---------

Ruohikoiden hoitoleikkaukset hoidamme oheisella Stiga ruohonleikkurilla 
https://Ruohonleikkaus.blogspot.com :





------

https://puutarhanjyrsinta.blogspot.com/
------------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti